lauantai 24. kesäkuuta 2023

C-pentue on syntynyt!

Kuusi ihanaa pientä kooikerhondjen pentua näki päivänvalon! 


Tässä vielä odotellaan pentujen syntymää kuumeisesti...

Mittailin Kelmin lämpöjä suht tiheästi sen saavuttua luokseni 18. kesäkuuta, jolloin ensimmäisestä astutuksesta oli 57 vuorokautta. Kelmi on vieraillut luonani niin paljon ja ollut kanssani muutenkin paljon, että siksi emme kokeneet aiempaa siirtymää luokseni tarpeelliseksi. Kelmi oli heti kuin kotonaan. Java on sille tuttu ja hyvä kaveri (emä), niin mikäs siinä ollessa. Kävin vielä maanantaina punnitsemassa Kelmin Hervannan eläinlääkäreillä, jossa kävimme myös ultrassa toukokuun 22. päivä. Silloin Kelmi painoi 12,55 kg ja 19.6. paino oli nousssut 14,7 kiloon. Emme punninneet Kelmiä astutuksen aikaan enkä punninnut sitä enää lähempänä syntymää. Tarkkaa painon nousua ei siis tiedetä. (Java painoi 19.6. sille nyt ominaisen ja hyvän painon eli n. 13,2-13,3 kg)

Kelmi tiineysvuorokausi 60/61 <3

Kelmin lämmöt luettelona (en jaksanut tehdä kaavioita):

19.6. klo 18: 37,9-38,0 astetta
19.6. klo 22.20: 37,6 astetta
20.6. klo 2.30: 37,7 astetta
20.6. klo 6.20: 37,7 astetta
20.6. klo 15.20: 37,9 astetta
20.6. klo 20.45: 37,6 astetta
21.6. klo 10.50: 38,2 astetta
21.6. klo 13.15: 37,8 astetta
21.6. klo 21.45: 38,1 astetta
21.6. klo 23.35: 37,6 astetta
22.6. klo 2.20: 37,8 astetta
22.6. klo 7.00: 37,4 astetta
22.6. klo 9.40: 37,7 astetta
22.6. klo 13.30: 37,6 astetta
22.6. klo 22.45: 37,6 astetta
23.6. klo 4.00: 37,5 astetta
23.6. klo 8.00: 37,2 astetta (teki kaksi kakkaa pihalle nopeasti, söi hitaammin, petailee, vinkuu, klo 8.30 alkoi läähätys)
23.6. klo 9.20: 37,2 astetta (visusti pysyy pedissä)
23.6. klo 11.05: 37,1 astetta (pedissä on, läähättää, on petaillut)
23.6. klo 12.15 37,4 astetta
23.6. klo 15.00: 37,4 astetta
23.6. klo 17.00: 37,7 astetta
23.6. klo 19.00: 37,6 astetta
23.6. klo 21.00: 37,8 astetta (ihan pieni kakka tuli, melkein joka kerta tullut kakka)

Jonkinlaista suolen tyhjentämistä Kelmi siis teki, mutta ruokahalu sillä ei kadonnut :-D Javahan ei enää pentujen syntymän lähestyessä suostunut syömään mitään, mutta Kelmille maistui - aavistuksen hitaammin se alkoi syömään, ja siitä päättelinkin, että synnytys voisi ehkä olla pian... En ollut kyllä yhtään varma, en edes siitä, olisiko tuo 23.6. klo 11 kieppeillä mitattu lämpö nyt se "alin" (voi olla, että en alinta saanut kiinnikään - sama homma ollut Javan pentueissa, että tuo 37,1 astetta ollut alin lämpö). 

Kelmi tiineysvuorokausi 60/61 <3

Kelmi oli kyllä äärimmäisen rauhallinen synnyttäjä. En toki tiedä hirveästi muita vertailukohtia, mutta esimerkiksi Javaan verrattuna Kelmi otti asiat hyvin rennosti! Se ei juuri läähättänyt tai petaillut, kuola ei valunut.. Hieman tärisi loppuvaiheessa, kun aloitti vihdoin supistelemaan.  Silloin aiemmin ajattelin Javan synnytysten olleen helppoja, mutta Kelmi veti kyllä siihen pohjat :-D Kelmi petaili muutamina viimeisinä päivinä pentupetiään lähinnä öisin. Muutoin se nukkui vähän missä milloinkin.

En ollut tosiaan ottanut röntgeniä, vaan ainoastaan kävimme ultrassa toteamassa tiineyden. Ultrassa ei ajeltu karvoja pois, ja eläinlääkäri näki ultraäänellä viisi pientä koiran alkua. Sanoi, että saattoi piilossa joku vielä olla, mutta ei kokenut tarpeelliseksi ajella karvoja ja tutkia tarkemmin - pääasia oli, että saatiin tietää tuleeko "yksi vai monta".

Tosiaan sitten juhannusaattona 23.6.2023 klo 21.00 mittasin Kelmin lämmön vielä viimeisen kerran ja Kelmi söi iltaruoan. Lämpö oli tällöin 37,8 astetta ja Kelmi vaikutti siltä, että ehkä tässä kuitenkin yön aikana vielä jotain alkaisi tapahtumaan. Olin sopinut saavani henkistä tukea synnytykseen, mutta valitettavasti tämä peruuntui eikä juhannuksena ollut saatavilla ketään mukaan apukäsiksi. Hieman siinä jännitin, että miten selviän yksin koko hommasta, mutta jotenkin oli tosi hyvä ja iloinen olo. Jännitys katosi kyllä hetkessä myöhemmin, kun koko homma alkoi todenteolla. Huomasin klo 21.45, että Kelmi aloitti supistelemaan hitaasti ja rauhallisesti. Ei siis kovin usein. Pohdiskelin, että onkohan vedet menneet niin, etten ole niitä huomannut... esimerkiksi ulkona pissalla käydessä? Seurailin Kelmin puuhia pentulaatikossa lattialla istuskellen ja viestittelin Facebookin Messengerissä Tiina Väli-Mattilan kanssa, joka on aikaisemmissa synnytyksissä ollut tukeni ja turvani. Nytkin sain häneltä hyviä vinkkejä ja rauhoittelut, että pärjään kyllä yksin hyvin. 


Vesien menon huomasin pyyhkeeseen tulleesta läntistä klo 21.55. Hetken möyrimisen ja ponnistelujen jälkeen Kelmistä kuului oikein sellanen *pruisk*-ääni ja nestettä tuli vielä lisää klo 22.08. Sitten alkoi supistelut, jotka eivät olleet todella aktiivisia, mutta kuitenkin suht tehokkaita. Seurailin ja pohdiskelin, kauanko voin odottaa ensimmäisen pennun syntymää. Heikoista supistuksista voi odottaa kauankin, voimakkaista ei juurikaan. Tiina oli tässäkin auttavana osapuolena ja kertoi, että on nähnyt voimakkaampiakin ja että hyvin voi seurailla, kun narttu on rauhallinen. Siinä meni sitten noin vajaat 30 minuuttia, kun näin sellaisia vesitäytteisiä pussukoita kaksin kappalein melkein tulossa. Vieläkään en ole aivan varma, oliko kaksi pentua siinä tulossa vähän niinkuin yhtä matkaa, vai oliko kyseessä yhden kasvattajan kertomat kohdussa olevat "täytepussit", jotka toimivat pehmusteena? En tiedä. Mutta ei sillä niin väliä, sillä kun siinä Kelmiä kehuin ja avustin hieman, pussit katosivat ja tilalla oli yksi pentu ulkona klo 22.40! Kelmi ei ihan ymmärtänyt ensin mitä pitää tehdä, joten se vaan tuijotteli muualle eikä aloittanut pesupuuhia. 

Olen synnytyksiin aina valmistautunut mm. kertakäyttöhanskoilla ja Nutriplus-geelillä. Lisäravinnetta tarjoan nartulle synnytyksen aikana ja sen jälkeen. Kertakäyttöhanskat taas ovat hyvät limaisten pentujen vastaanottoon. Avasin itse hanskat kädessä ensimmäisen pennun sikiöpussin ja tarjosin Kelmille napanuoraa katkaistavaksi. Ei tapahtunut mitään hetkeen, joten päätin itse kynsillä (edelleen ne hanskat kädessä) katkaista napanuoran. Istukka tuli myös ulos pennun mukana. Sen heitin roskiin. Kelmi taisi koko synnytyksessä syödä 2/6 istukoista, loput laitoin roskapussiin, joka oli myös hollilla roikkumassa. Olen myös aina varmistellut pennun synnyttyä, että sen ilmatiet ovat auki ja hieronut kuivalla pyyhkeellä pentua narttua avustaakseni. Sitten pentu saa imeä ja narttu nuolla pentua. Sen jälkeen vasta otin painon ja katsoin sukupuolen varmistukseksi. Ensimmäinen pentu oli uros!



Toinen pentu syntyi melkein heti perään klo 22.48 eli vain 8 minuuttia ensimmäisen jälkeen. Olen aika varma, että nämä kaverukset yrittivät yhtäaikaa ulos, minkä vuoksi toinen pullahti heti toisen perään. Tämän pennun kanssa Kelmi jo osasikin toimia itse ja minä vain hieman avustin ilmateiden tsekkauksessa ja kuivaksi hieromisessa. Toinenkin pentu oli uros. Kolmas pentu syntyi noin 30 minuutin kuluttua, kun kello löi 23.19. Kolmaskin pentu oli - ylläriylläri - uros! Tässä kohtaa vähän meinasin jo epätoivo iskeä, koska itselleni olisi tärkeää saada oma kasvatti Javan kaveriksi ja en itselleni osaa oikein muita ajatella kuin narttuja. Tietysti suvun jatkamisenkin suhteen se olisi tärkeää, että sukupuoli on narttu. Onnekseni klo 23.27 eli taas vain 8 minuutin päästä edellisestä syntyi neljäs pentu, joka oli narttu! Olin niiiiin iloinen. Kaiken lisäksi narttu oli todella kaunis, sillä oli runsaasti ruskeaa väriä. Kaikki pennut olivat tähän asti kyllä olleet hyvin värittyneitä, kaunispäisiä ja erittäin terhakoita ja reippaita! Ei tarvinnut siis tekohengittää ketään, vaan kaikilla oli selkeä tahto elää. Nisiä ne etsivät heti reippain ottein ja imivät onnellisina pieni mussutus vain kuuluen.

Tämän jälkeen seurasi 30 minuutin odotus ennen seuraavaa pentua. Viides pentu syntyi klo 23.57 ja sekin oli narttu! Viidennen pennun synnyttyä pohdiskelin, että olisikohan tämä sitten tässä. Kelmikin vaikutti rauhalliselta ja hoiti pentujaan hyvin. Se ei läähättänyt tai ollut yhtään tuskainen. Päätin, että lähden nyt viemään Kelmiä peppupesulle ja vaihdan laatikkoon aluset. Kelmihän ei ollut samaa mieltä kanssani, eikä hievahtanut yhtään, kun yritin saada sen nousemaan jaloilleen. Päätin sitten jäädä vielä tarkkailemaan tilannetta. Sehän kannatti, sillä Kelmi oli täysin oikeassa - viimeinen ja kuudes pentu (bonuspentu) syntyi 24.6. klo 00.34 ja se oli upea manttelivärityksinen uros. Tämän pennun jälkeen päätin odotella rauhassa, että koska Kelmi olisi valmis siirtymään pissalle ja pesuille. En muista tarkkaan kellonaikaa, kun kävin sitten pissattamassa Kemmun ja pesin sen pepun. Hirveä kiire sillä oli päästä takaisin pentujen luo - en ole koskaan nähnyt kenenkään sutivan pesuhuoneen lattialla tuollaista kyytiä. Kelmi myös ilmaisi ulkona hyvin selkeästi, että kakka ei ole tulossa, pissasin jo, ja nyt on kiire sisälle. Se vinkui ja haukahteli: mennään jo!! No, mehän mentiin. Sain nopeasti kuivitettua pentupedin ja laitoin pesukoneen pyörimään likaisista pyyhkeistä. Pennuilla oli ollut kuumavesipulloilla vuorattu pieni peti, jossa pennut olivat pyyhkeen sisässä lämpimässä odotelleet niin Kelmin ulkoilun kuin myös ne ajat, jolloin oli tarvittu hieman tilaa uuden pennun syntyessä. 



Kelmi rauhoittui välittömästi petiinsä pentuja hoitelemaan. Annoin Kelmille ensin kananmunasta ja hunajasta tehtyä voimajuomaa ja keitin valmiiksi broilerin jauhelihasta lihalientä Kelmin nesteytyksestä huolehtimiseksi. Kaikesta tästä onnesta ymmyrkäisenä en heti pystynyt menemään nukkumaan, vaan katselin pentuja ja emoa noin kolmeen asti yöllä. Silloin annoin Kelmille vielä sen omaa ruokaa ja juotin sen. Makkarini on ihan olohuoneen vieressä (jossa pennut ovat), joten ovi auki lähdin nukkumaan ja laitoin herätyskellon soittamaan klo 7.00. 

Kaikki oli pentupedissä mallillaan herätessäni ja annoin Kelmille heti ruokaa ja juomaa. Tarjoan myös tavallista vettä, mutta sen maistuvuus on aina vähän kyseenalainen. Kelmi on juonut sitäkin aika hyvin, kun kupin nostaa sen eteen. Punnitsin pennut klo 8.00 ja tässä tuleekin nyt seuraavaksi esittelyt kaikista pennuista sekä painot syntyessä ja seuraavana aamuna. Tällä kertaa en yksin ollessani ehtinyt kirjoittaa ylös syntyikö pentu peppu vai pää edellä, mutta sen muistan, että kaikki tulivat sikiöpusseissa ja ensimmäinen pentu syntyi pää edellä. Taisi useampi muukin syntyä pää edellä... Java ymmärsi myös yön aikana, että Kelmin pennut eivät ole hänen pentujaan ja hän saa olla isoäiti nyt aivan rauhassa - ilman pentujen hoitamisesta johtuvaa painetta. Javahan ottaa nyt tästä kaiken ilon irti. Se katselee, mitä tapahtuu, mutta pääosin se vain nukkuu olohuoneessa olevilla pedeillä eikä enää korvaansa lotkauta, vaikka joku pentu vinkuisikin vähän. Pääosin kyllä pennut ovat olleet todella hiljaisia ja tyytyväisiä. Ihana niin! Kelmikään ei stressaa Javan läsnäoloa, vaan on siihen täysin tottunut. Ei ole ollut mustasukkainen pennuistaan tms.

C-pentue 23.6.2023:


1. pentu uros "Tupla", syntymäaika 23.6. klo 22.40, paino 261 g

  • sai nimensä siitä, kun syntyessä näytti siltä, että tulee kaksi pentua kerralla
  • päässä menee siisti tarkkarajainen piirto yli niskan
  • syntymäpainostaan nosti painoa tasan 20 grammaa aamuun mennessä eli painoi 281 g
"Tupla"

"Tupla"

"Tupla"

2. pentu uros "Toka", syntymäaika 23.6. klo 22.48, paino 282 g

  • sai nimensä siitä, kun syntyi toisena pentuna
  • syntymäpainostaan nosti painoa 24 grammaa aamuun mennessä eli painoi 306 g
"Toka"

"Toka"

"Toka"

3. pentu uros "Täplä", syntymäaika 23.6. klo 23.19, paino 232 g

  • sai nimensä siitä, kun värityksessä selvästi useampi täplä
  • (myös Rubydrop's A-pentueessa oli pentunimenä Täplä nykyisellä Amilla)
  • syntymäpainostaan nosti painoa 22 grammaa aamuun mennessä eli painoi 254 g
"Täplä"

"Täplä"

"Täplä"

4. pentu narttu "Tinka", syntymäaika 23.6. klo 23.27, paino 252 g

  • sai nimensä vain siitä, kun tuli sellainen olo :-D
  • syntymäpainostaan nosti painoa 25 grammaa aamuun mennessä eli painoi 277 g
"Tinka"

"Tinka"

"Tinka"

5. pentu narttu "Taika", syntymäaika 23.6. klo 23.57, paino 206 g

  • sai nimensä siitä, kun oli aikamoista taikaa, että tuli kuin tulikin myös tyttöpentuja
  • syntymäpainostaan nosti painoa tasan 20 grammaa aamuun mennessä eli painoi 226 g
"Taika"

"Taika"

"Taika"

6. pentu uros "Tumma", syntymäaika 24.6. klo 00.34 paino 215 g

  • sai nimensä siitä, kun on pennuista tummin ja selkeä mantteliväritys
  • syntymäpainostaan nosti painoa 23 grammaa aamuun mennessä eli painoi 238 g
"Tumma"

"Tumma"

"Tumma"

Pennut ovat kuvissa osa vielä märkiä. Paremmat kuvat saatte myöhemmin (ilman rumia sinisiä hanskoja!)
Kaikki kuvat olen kuvannut itse eli kuvaajana Karoliina Vainio.

perjantai 2. kesäkuuta 2023

Pentuja odotettavissa kesäkuussa 2023!

 

Klikkaa kuvaa isommaksi!

Pentueen isä FI MVA Milfeddyg Seikkailuja Porvoon Mitalla "Aku"


Kooikerhondjeuros Aku

Nimi: Milfeddyg Seikkailuja Porvoon Mitalla "Aku"
Synt.: 2.8.2020
Väri: punavalkoinen
Rekisterinro: FI48650/20
Omistajat: Eeva-Sofia & Ross Hiscock

Terveys:
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Polvet 0/0
Silmät terveet
Sydänkuuntelu ok
Selkä: LTV0, VA0
Geenitestaus: enm vapaa, vWd vapaa, polymyosiittivapaa

Näyttelyt:
FI MVA, 2 x ROP

Aku KoiraNetissä: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI48650/20&R=314

Akun luonnekuvaus omistajan kirjoittamana:

"Aku on reipas ja valloittavan ihmisrakas nuorukainen. Hän oppii uusia taitoja helposti ja nopeasti ja tykkää olla mukana kaikissa perheen touhuissa. Aku on asunut pennusta saakka Helsingissä ja kasvanut tilanteessa kuin tilanteessa hyväkäytöksiseksi kaupunkilaiskoiraksi. Eniten hän kuitenkin nauttii olostaan kesämökillä luonnon keskellä järven rannassa. Rally-tokoa Aku on harrastanut parin kurssin verran, ja sen pariin on tarkoitus palata, kunhan perheen uusi arki rauhoittuu. Aku on aivan upea isoveli juuri vuoden vanhalle ihmistyttöselle - he leikkivät yhdessä uskomattoman sopuisasti ja Aku on pikkuiselle ihaninta maailmassa."

Pentueen emä FI JMVA Rubydrop's Beata Belinda "Kelmi"


Kooikerhondjenarttu Kelmi

Nimi: Rubydrop's Beata Belinda "Kelmi"
Synt.: 13.5.2021
Väri: valkoinen punaisin merkein
Rekisterinro: FI35671/21
Omistaja: Karoliina Vainio
Sijoituksessa Tampereen Pyynikillä Aliisa Paananen & Henri Virtanen

Terveys:
Lonkat B/B
Kyynärät 0/0
Polvet 0/0
Silmät terveet
Sydänkuuntelu ok
Selkä: LTV0, VA0
Geenitestaus: enm vapaa, vWd vapaa, polymyosiittikantaja

Näyttelyt:
FI JMVA, 2 x SERT

Kelmi KoiraNetissä: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI35671%2F21

Kelmin luonnekuvaus:

"Kelmi on erittäin reipas ja sosiaalinen kooikerhondjenarttu. Se on ollut pennusta alkaen helppo koira arjessa ja sen kanssa kaikki tekeminen on mukavaa ja vaivatonta. Kelmi on harrastanut useamman kurssin verran noseworkia eli nenän käyttö on kunnossa. Kelmillä ei kuitenkaan ole riistaviettiä juurikaan. Kelmiä pystyy pitämään vapaana lähes missä ja milloin vain, sillä se tulee hienosti kutsusta luokse ja on myös koirasosiaalinen. Se lukee hyvin muita koiria ja on taitava näissä taidoissaan. Kelmi on ikäisekseen hyvin aikuismainen ja rauhallinen koira, joka on myös hyvin ahne!"

---------

Jalostuskyselystä: 

Olen aiemmin aina tehnyt Suomen Kooikerhondje ry:lle jalostuskyselyt pohtimistani yhdistelmistä. Nytkin tein kolmesta uroksesta jalostuskartoituksen, mutta koska en saanut kuukauden odottelunkaan jälkeen vastauksia, en tehnyt enää jalostuskyselyä Akusta ja Kelmistä - en olisi tästäkään kuitenkaan vastausta koskaan saanut. Aiemmin jalostuskyselyihin on saanut hyvin vastauksia, nyt oli eri tilanne. Aku oli siis ykkösurosvaihtoehtoni jo viime syyskuusta 2022, jolloin kyselin sen käytöstä kasvattajalta Liisa Kotisalolta. Akun tapasin joulukuussa 2022 Messarissa ja se valloitti minut heti! Sen käytössä oli kuitenkin pieni ongelma, kun Kelmi todettiin polymyosiitin kantajaksi ja Akua ei oltu vielä testattu. Akunkin testitulokset kuitenkin ehtivät tulla ennen astutusajankohtaa, ja koska Aku oli polymyosiitista vapaa, halusin ehdottomasti käyttää tätä lemppariurostani. Olin itse selvittänyt huolellisesti kummankin koiran sukujen sairaustilanteet ja todennut, että tämä pari sopii mainiosti yhteen myös erittäin pienen sukusiitoksen kannalta. En siksi kokenut, että jalostuskysely olisi kertonut minulle yhtään enempää.

Jalostusohjelmasta:

Astutin tietoisesti Kelmin kolme viikkoa ennen kuin se täytti 2 vuotta, koska sen juoksut alkoivat odotettua aiemmin. Tämä muutos suositellusta jalostusiästä tuli voimaan vasta tämän vuoden alussa ja lähinnä siksi, että pyritään turvaamaan se, ettei nartulla tehdä useita pentueita sen elinaikana viitaten kooikerhondje-rodun pieneen geenipooliin. Kelmillä tämä linjaus ei vaikuta pentueiden määrään, koska kyseessä on sijoitusnarttu. Viime vuonna Suomen Kooikerhondje ry:n jalostusohjeissa ikäraja oli vielä 22 kk, kun se nyt on siis 24 kk astutushetkellä. Suomen Kennelliiton asettama alhaisin astutusikäraja on 18 kk. Pystyn siis hyvin seisomaan valintojeni takana astutushetkenkin suhteen.

Yhdistelmä KoiraNetissä: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI48650%2F20&RekNoE=FI35671%2F21&Sukupolvet=8 (Sukusiitos-prosentti 8 sukupolvella laskettuna 1,18 %).

Yhdistelmän terveys:

emä 
Rubydrop’s Beata Belinda


                        Kuva: Suvi Tyynismaa

enm/vWd vapaa, PM kantaja, polvet 0/0 (5/22), lonkat B/B (1/23), kyynärät 0/0 (1/23), silmät ok (5/22), olkanivelen osteokondroosi terve/terve (1/23), sydämen auskultaatiotutkimus: ei sivuääntä, oireeton, selkä VA0 & LTV0 (1/23), 2 X SERT, FI JMVA, pelkkiä ERI-tuloksia näyttelyistä
-> luonteeltaan reipas, kiltti, suht rohkea, arjessa helppo ja erittäin ahne

ei. Roosnell Geranium


                        Kuva: Karoliina Vainio

enm/vWd vapaa, polvet 0/0 (1/19), lonkat A/A (2/19), kyynärät 0/0 (2/19), silmät ok (1/19)
-> jälkeläisellä C:n lonkat x2,  jälkeläisellä kivespuutos

eii. Lentävän Luppakorvan Pikku-Apulainen


                        Kuva: Suvi Tyynismaa

polvet 0/0 (2/16), lonkat B/B (3/16), kyynärät 0/0 (3/16), silmät ok (2/16), kuollut 9v 6kk iässä tuntemattomaan sairauteen
-> sisko enm/vWd vapaa, ei huonoja lonkkia sisaruksilla

eiii. Cavalriina’s Verdi Vivaldi

Kuva: Cavalriina's kennel

enm vapaa, polvet 0/0, lonkat A/A, silmät ok, kuollut 9v 5kk iässä
-> sisar kuollut immunologiseen sairauteen (polymyosiitti) 10v 2kk, ei huonoja lonkkia sisaruksilla/jälkeläisillä

eiie. Lentävän Luppakorvan Liitolikka

                        Kuva: Karoliina Vainio

polvet 0/0, lonkat A/A, kyynärät 0/0, silmät ok, elää edelleen
-> siskon jälkeläisellä distischiasis, ei huonoja lonkkia sisaruksilla/jälkeläisillä, veli lopetettu immunologisen anemian (IMHA/AIHA) vuoksi ja tilaan liittyi myös trombosytopenia

eie. Roosnell Carlina

                        Kuva: Kennel Roosnell

silmäsairaus aste1 PHTLV/PHPV, enm ja vWD vapaa, lonkat A/A (8/14), kyynärät 0/0 (8/14), polvet 0/0 (7/18)
-> ei huonoja lonkkia sisaruksilla/jälkeläisillä, jälkeläisellä katarakta, jälkeläisellä med2 polvet, jälkeläinen liian valkoinen, veljen jälkeläisellä C-lonkat ja LTV2

eiei. Oorbellen Kurt

                        Kuva: Suvi Tyynismaa

enm ja vWd vapaa, lonkat A/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok
-> jälkeläisellä silmäsairaus, jälkeläinen kantaa kataraktaa, jälkeläisellä C-lonkat, sisar samasta yhdistelmästä kuollut syöpään 7v 4kk, sisarella C-lonkat, sisarella med1-polvet, veljellä Cushingin tauti -> kuollut n. 1-vuotiaana munuaisten ja maksan vuoksi, veljen jälkeläisellä munuaisvika

eiee. Black Amiikos Querine Quintie

                        Kuva: Suvi Tyynismaa

enm vapaa, lonkat A/A, polvet 0/0, silmät ok, kuollut vanhuuteen 15v 1kk
-> ei huonoja lonkkia sisaruksilla/jälkeläisillä, jälkeläisellä PHTLV, jälkeläisellä munuaisvika, jälkeläinen kantaa kataraktaa, sisar lopetettu dementian ja selkäkivun vuoksi 12v 6kk iässä, sisaren jälkeläinen lopetettu syövän vuoksi 9v 8kk
—> samasta yhdistelmästä toinenkin pentue, jossa sisarus kuollut syöpään 11v 3kk iässä, sisaruksella distichiasis, sisaruksella ei korvakoruja


ee. Cavalriina’s Felisa Finella


                        Kuva: Karoliina Vainio

enm ja vWd vapaa, polymyosiittikantaja, lonkat B/B (2/17), polvet 0/0 (11/20), silmät ok (11/20), kyynärät 0/0 (2/17), selkä terve
-> veljellä C-lonkat, veli lopetettu 3v 4kk epäselvän kipuilun/ripulin/aggressiivisuuden vuoksi (ei ruumiinavausta), sisarella sarveiskalvon dystrofia/degeneraatio, sisaren jälkeläisellä C:n lonkat x2, sisaren jälkeläisellä silmäsairaus aste1 PHTLV/PHPV
—> jälkeläisellä C:n lonkat x3, jälkeläisellä kivespuutos

eei. Maricosan’s Querulus Orion


                        Kuva: Suvi Tyynismaa

enm ja vWd vapaa, polvet 0/0 (8/10), lonkat B/A (8/10), kyynärät 0/0 (8/10), silmät ok (2/16)
-> kahdella jälkeläisellä C:n lonkat, jälkeläisellä silmäsairaus, veli kuollut virtsaelinten sairauteen/kasvaimeen 10v 10kk, veli kuollut lymfoomaan n. 8v, sisaren jälkeläisellä silmäsairaus, sisaren jälkeläisellä myosiitti, sisaren jälkeläinen kataraktan kantaja

eeii. Manusia’s Mervin

                        Kuva: Kennel Fagayas

enm vapaa, polvet 0/0, lonkat ulkomailla kuvatut B, silmät ok, kataraktan kantaja
-> ei huonoja lonkkia jälkeläisillä Suomessa, veljellä kapea piirto, veljellä mantteliväritys, veljellä patellaluksaatio(1), veljellä vain yksi kives, 2 x veli (?) kuollut synnytyksessä

eeie. Maricosan’s Orion Duenna


                        Kuva: Suvi Tyynismaa

vWd vapaa, polvet 0/0, lonkat A/A, silmät ok, 38,5 cm, kuollut 14v vanhuuteen/luonnollisesti
-> veli kuollut nuorena (3v 3kk), veli kuollut ihosyöpään 6v 2kk, sisaruksilla ei huonoja lonkkia, sisarella silmäsairaus, jälkeläisellä 1 x D-lonkat, jälkeläinen kuollut polymyosiittiin 4v, jälkeläinen kuollut lymfoomaan 9v 11kk, jälkeläisellä häntämutka
—> sisaren jälkeläisellä häntämutka/piraattiväritys/patellaluksaatio, sisaren jälkeläinen liian valkoinen/liian iso

eee. Cavalriina’s Ceela Chanette


                        Kuva: Anniina Korjus

enm ja vWd vapaa, lonkat C/C (9/14), polvet 0/0 (4/17), silmät ok (4/17), kuollut 6v 1kk syöpään
-> veljellä polymyosiitti (kuollut 4v 5kk), jälkeläisellä silmäsairaus (CD)

eeei. Cirtap’s Prins Moritz van Minna-K


         Kuva: Suvi Tyynismaa (Moritz vasemmalla)

lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok
-> kolmella jälkeläisellä C:n lonkat, 2 x veli liian valkoinen, 2 x sisaren jälkeläinen piraattiväritys, sisaren jälkeläisellä kippurahäntä/liian valkoinen/avoin kitalaki

eeee. Cavalriina’s Ronja Ragazzi

                        Kuva: Wiegaarden.dk

lonkat C/C, polvet 0/0, silmät PRA epäilyttävä, myöhemmin silmät ok, 37 cm, kuollut vanhuuteen 15v 5kk
-> jälkeläisellä myosiitti

-------

isä
Milfeddyg Seikkailuja Porvoon Mitalla

                        Kuva: Karoliina Vainio

enm vapaa, vWd vapaa geneettisesti, PM vapaa, polvet 0/0 (1/22), lonkat A/A (1/22), kyynärät 0/0 (1/22), silmät ok (1/22), sydämen auskultaatiotutkimus: ei sivuääntä, oireeton, selkä VA0 & LTV0 (2/22), FI MVA, säkä n. 40-41 cm
-> luonteeltaan iloinen ja energinen, kaikkien kaveri, asuu lapsiperheessä

ii. Chriskooi's Hugo

                        Kuva: Suvi Tyynismaa

enm/vWd vapaa, PM vapaa, polvet 0/0 (2/20), lonkat A/A (2/20), kyynärät 0/0 (2/20), FI MVA, EE MVA, V-21, EEV-21
-> sisarella kapea piirto, veljellä ei piirtoa, kahdella jälkeläisellä C:n lonkat, yhdellä jälkeläisellä PL, yhdellä jälkeläisellä polvi operoitu, sisaren jälkeläinen liian valkoinen, sisaren jälkeläinen kuuro, sisaren jälkeläisellä valkoinen pää, sisaren jälkeläisellä PL, sisaren jälkeläinen liian iso

iii. Ami Golden Sirius

                 Kuva: Ami Golden Sirius fb-sivu

-> pentuesisaruksella PL3

iiii. Fagayas Ezio Von Opwi

                     Kuva: Femke van Ratingen

PL1
-> jälkeläisellä C:n lonkat, jälkeläisellä immuunisairaus

iiie. Artemis Bela Z Letne

                           Kuva: vodnipsi.cz

enm/vWd vapaa, polvet 0/0, silmät ok, n. 38 cm
-> sisaruksella PL1, sisarus kuuro

iie. Chriskooi's Lotte

                        Kuva: Suvi Tyynismaa

enm/vWd vapaa, polvet 0/0 (7/13), silmät ok (7/13), lonkat A/A
-> jälkeläisellä PL, sisaruksella polvi operoitu, isä kantaa kataraktaa

iiei. Cirtap's Graaf R-L Leo Van Lek

                         Kuva: Kennel Cirtap's

kantaa kataraktaa
-> jälkeläisellä katarakta, jälkeläisellä PL1

iiee. Manusia's Christa

                             Kuva: sobaki.pro

-> jälkeläisellä häntämutka

ie. Milfeddyg Uitverkoren Pepinka

                    Kuva: Kennel Milfeddyg

enm/vWd vapaa, enm vapaa, polvet 0/0 (5/18), silmät ok (5/2020), lonkat C/C (12/18), selkä LTV1 (12/18), FI MVA, MH-luonnekuvaus suoritettu
-> isä kantaa enm, kolme sisarusta kantaa enm, sisaruksilla myös LTV1 x 2, sisaruksilla hyvät lonkat, kahdella jälkeläisellä C:n lonkat, yhdellä jälkeläisellä PL, yhdellä jälkeläisellä polvi operoitu

eei. Muskettikoiran Ånnimanni

                    Kuva: Kennel Milfeddyg

enm/vWd vapaa, polvet 0/0 (9/16), silmät ok (3/16, aiemmin ollut kataraktamuutoksia näkyvissä), lonkat A/A (9/14), lopetettu 4v 5kk (äkillinen aggressio)
-> jälkeläisellä munuaisvika, jonka vuoksi lopetettu 3v 5kk, kolmella jälkeläisellä C:n lonkat, kahdella jälkeläisellä D:n lonkat, neljällä jälkeläisellä LTV1, kaksi jälkeläistä enm-kantajia

eeii. Manusia's Ivo

                        Kuva: Suvi Tyynismaa

enm-vapaa, lonkat A1, polvet 0/0, 40 cm
-> kahdella siskolla siniset silmät, jälkeläinen enm-kantaja, jälkeläisellä PL

eeie. Muskettikoiran Unilintu

                        Kuva: Maija Suo-Anttila

enm/vWd vapaa, polvet 0/0, lonkat C/C, silmät ok, kuollut vanhuuteen 14 v.
-> sisaruksilla A/B/C-lonkkia, 

eee. Czuprynka Bursztynowy Zakatek


                    Kuva: Kennel Milfeddyg

enm-kantaja, vWd vapaa, PM kantaja, polvet 0/0, lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0 (11/14), sydämen auskultaatiotutkimus: ei sivuääntä, oireeton, silmät ok (1/21)
-> sisarella kapea piirto, jälkeläisellä häntämutka, jälkeläisillä LTV1 x4/enm-k x2, jälkeläiseltä puuttuu pari hammasta

eeei. Manusia's Boris

                                  Kuva: Dirk

enm/vWd vapaa
-> jälkeläisellä purentavika, jälkeläisellä polymyosiitti, jälkeläisellä leukemia, jälkeläisellä PL1 x7 & PL2

eeee. Boney M. Z Plouznicke Staje


    Kuva: Liisa Kotisalo (Bonney pentunsa Prinkan kanssa)

enm-kantaja (ei testattu)
-> emä enm-kantaja, sisko enm-kantaja