Javan pentuaika ongelmineen kaikkineen

Java 7.3.2015 n. 5-viikkoisena sekä Javan emä Seela

Java on, kuten jo aiemminkin kotisivuillani todettu, minun ensimmäinen oma koirani. Hain itselleni harrastus- ja näyttelykoiraa. Oma koiranhankintapolkuni eteni siten, että olin tutustunut äkkilaskemalta kuuteen kooikerhondjeen ennen kuin olin yhteydessä kasvattajiin. Yksi näistä koirista oli myös hoitokoirani Nero (Alppimajan Tarek). Otin yhteyttä ensin kahteen kasvattajaan, joilta toiselta sainkin aika kivan myöntävän vastauksen pentuajatuksiini ja ajelinkin katsomaan Mikkeliin Muskettikoiran-kenneliin Pirjon kooikerhondjeja. Pirjolla oli juuri tällöin muistaakseni n. 8-viikkoiset koikkerinpennut, joita oltiin tulossa hakemaan ja osa taisi olla jo haettukin. Tutustuin Pirjon aikuisiin koiriin ja sain palluttaa pentuja. Pirjolle oli suunnitteilla pentue, josta minullekin vähän lupailtiin pentua.

Kyseistä pentuetta ei sitten ikinä tullutkaan, mutta Pirjo vinkkasi helmikuun alussa 2015 minulle Tiinan pentueesta Kajaanista. Pirjo olikin sitten ollut yhteydessä Tiinaan, sillä kun soittelin Tiinalle ja kerroin millaista koiraa olen hakemassa, ei mennyt pitkääkään aikaa, kun Tiinalta tuli viesti, jossa kutakuinkin kuvailtiin "Pirjon jo myyneen minulle pennun" Tiinalle olevasta pentueesta. Sydänhän siinä hypähti kurkkuun :-) Pentue oli siis tällöin jo syntynyt ja siellä oli 5 narttua ja yksi uros. Saisin siis mahdollisesti jopa valita narttua itselleni, koska vaihtoehtoja oli monia. Lopulta vaihtoehdoiksi jäi kaksi narttua, joista toinen muutti Helsinkiin (Kerttu) ja toinen tuli minulle (Java) <3 Päädyin Javaan, koska se oli tomerampi ja hieman jämäkämpirakenteinen ja miellytti omaa silmääni enemmän.

Ylhäällä Java, alhaalla toinen vaihtoehtoni Kerttu.
Valitsin Javan tosiaan tomeruuden, jämäkkyyden sekä värin perusteella.
Nämä kuvat: Tiina Rajala-Huusko

Java kotiutui minulle Kajaanista Tampereelle autokyydillä hamsterinäyttelyn yhteydessä. Olimme siis kaveriporukalla ajaneet Kajaaniin viikonlopuksi hamsterinäyttelyiden takia ja juuri sopivasti Java oli luovutusikäinen. Kotimatka sujui hyvin parilla pysähdyksellä, vaikka matka oli pitkä. Java pääasiassa nukkui koko matkan tyytyväisenä. Alkuun meillä meni Javan kanssa kotona hyvin, kun en joutunut lähtemään mihinkään. Java oli pieni perskärpänen ja roikkui minussa kuin takiainen. En tajunnut silloin komentaa sitä pois jaloistani, vaan se seurasi minua vessaan ja istui jaloissani, kun olin tietokoneella.

Sitten alkoivatkin ongelmat. Vaikka mielestäni otin yksinoloa pikkupätkissä, Java oli toista mieltä. Sillä oli hurjat eroahdistusongelmat. Se ripuloi, tuhosi leluja, matonkulmia yms. mitä ikinä oli saanut suuhunsa yksin ollessaan ja ennen kaikkea: se haukkui. Se haukkui niin kovaa, että ahdisti oikein tulla kotiin, kun hississä jo kuuli sen hirveän mekkalan. Sitten piti vain jäädä odottamaan oven taakse, että mekkala taukoaisi edes hetkeksi. Olin jo vähällä luopua koko koirasta, koska tuntui aivan mahdottomalta saada tilannetta muuttumaan. Sain onneksi apua tutuilta ja uusilta koikkeri-ihmisiltäkin, joten Java pääsi välillä hoitoon, kun minulla oli pidempiä koulupäiviä ammattikorkeakoululla. Äitini oli se järjen ääni, joka sanoi minulle, että kyllä tästä selvitään - et sä nyt Javasta luovu.

Lempparikuvani pentu-Javasta, kun nuo korvat lepattaa tuulessa :-D
Kuva otettu ekana kotipäivänä 29.3.2015.

Aloin etsimään apuja ja ratkaisuja ongelmiin erilaisilta asiantuntijoilta. Selvittelin joitain nimiä, joihin voisin ottaa yhteyttä. Lopulta löysin hyvän Laitilan ystäväni lapsuudenystävän, jolle laitoin Facebookissa viestiä ja kerroin ongelmistamme Javan kanssa. Hän asui Rovaniemellä eikä siis ollut tulossa meitä konkreettisesti tapaamaan, mutta hän antoi kullanarvoisia ohjeita koulutukseen. Sisustin hänen ohjeidensa mukaan Javalle kevythäkin avoinaisena huoneen nurkkaan ja aina, kun Java yritti roikkua minussa, käskin sen käskyllä "oma paikka" tuttuun kevythäkkiin huilailemaan sen sijaan, että se makaisi esimerkiksi minun jaloissani. Irtautin sitä itsestäni kaikin keinoin ja myös lenkeillä pyrin itsenäistämään Javaa. Vihdoin koulutus alkoi tuottaa tulosta eikä Java ollut enää niin kiinni minussa. Koulutusta jatkettiin myös päivittäisillä yksinoloharjoituksilla, joissa saatoin istua rappukäytävässä pitkiäkin aikoja ja mennä sisään vasta, kun sisällä oli hiljaista. 

  Aina jännitti tulla kotiin ja katsoa tietokoneelta äänite...

Äänitin Javan yksinoloa Audacity-nimisellä ohjelmalla. Tässä muutama esimerkki screenshoteista, jotka otin äänitteistä. Kuvatekstissä lukee, monesko äänityspäivä on kyseessä.

1. äänityskerta: 3h 30min yksinoloa, paaaaaljon huutoa.... 2. äänityskerta: 2h 30min yksinoloa, parempi tilanne jo huutamisen suhteen. 7. äänityskerta oli taas lohduttomampaa katsottavaa... Yksinoloa 6 h. 48. äänityskerta ja toooodella pitkä yksinolo. Ei juuri muuta, kuin pientä leikkiä <3

Tähän 48. äänityskertaan päättyi äänitykset, koska Java oli oppinut rauhoittumaan yksinollessa. Audacity-ohjelmalla voi kuunnella äänityksiä ja muistan, että näissä pienissä äänissä Java leikki leluilla tai esim. posti tuli ja kuului kolahdus (iso, pitkä, lyhytkestoinen viiva). Javalle toimi parhaiten yksinoloon Kongi-lelu täytettynä jauhelihalla ja pakastettuna sekä muut ruokaa sisältävät aktivointijutut, joilla se sai aikaa kulumaan yksinollessaan. Annoin nämä pentuna sille lähtiessäni kotoa ja aloin aina toistamaan "Java jää"-käskyä. Se alkoi myös huomaamaan, että minä tulen aina takaisin kotiin kuitenkin. Tärkeää oli myös kotiin palatessa se, ettei ensin huomioi koiraa millään lailla. Kotiinpaluun tulee olla todella neutraali tapahtuma, jotta koira ei ala odottamaan liikaa myöskään sitä ja panikoi siksi kotona, että koska se tilanne nyt tulee vai tuleeko sitä. Lisäksi Javalle toimi yksinoloa rauhoittamaan huolellinen ulkoiluttaminen ennen yksin jättämistä. Kävin aamuisin ajallisesti pitkillä lenkeillä, joilla Java sai painaa vapaana oman halunsa mukaisesti. Koiraa ei siis pakotettu liikkumaan, mutta sille annettiin siihen mahdollisuus. 

Mutta mitä muuta Javan pentuaikaan kuului?

Ihan pelkästään yksinolo-ongelmilla me emme selvinneet. Olen itse aika pihalla kaikesta, mitä Javan pentuaikana tapahtui, koska tuo eroahdistus oli todella kuluttavaa ja pentuaika vilahti siinä sivussa kuin itsestään... Ei siitä hirveän paljon jäänyt muistoja :-D Mutta sen muistan, miten Javalla alkoi hyvin pian kotiutumisen jälkeen möhnäämään korvat. Niihin tuli siis mustanruskeaa mönjää, joka ei puhdistamalla ja erilaisilla korvahuuhteilla lähtenyt mihinkään. Lähdin siis vaihtamaan nappulaa. Vaihdoin riisittömään nappulaan ja kuinka ollakaan - möhnä lähti! Olen myöhemmin todennut, että Javalla on selvästi ollut pentuyliherkkyys riisiin. Nykyään se voi syödä sitä ongelmitta, mutta koska sille edelleen sopii peruna/bataattipohjaiset nappulat hyvin, olemme pysytelleet niissä. Java kuitenkin voi syödä nameja yms., joissa on riisiä. Myös pennuille tullaan keittämään riisiä ensimmäisten jauhelihamaisteluiden jälkeen ja Javahan tehokkaasti tyhjentää pentujen ruokakupit, jos jotain jää jäljelle.. :-D

Javan pentuaikaan kuului myös paaaaljon koirakavereita. <3 

Otin heti alusta alkaen hommakseni hankkia paljon koiria, joiden kanssa Java voi leikkiä. Se on kuulunut Javan elämään siis aina. Lisäksi kävimme Javan kanssa pentukurssin Koirakoulu Vuhuussa, Tampereella. Javalla ei ollut vielä rokotuksia, kun aloitimme kurssin. Sitä suojasi kuitenkin emältä saatu suoja, joten saimme osallistua kurssille. Java matkusti paljon bussilla, kulki turuilla ja toreilla, tutustui rautatieasemaan ja kaikkiin paikkoihin, joihin vain koira saa tulla. Kaikki saivat rapsuttaa pientä Javaa. Java oppi pian, että kaikki ihmiset on ihania! Jopa niin ihania, että emme meinanneet päästä ohittamaan känniläisiä, joiden ohi minä pyrin kovaa vauhtia... Myöhemmin aloitimme Javan kanssa treenaamaan sitä, että lenkillä vapaana ollessa ei mennä tervehtimään vastaantulijoita, ellei erikseen anneta lupaa tai kannusteta siihen :-) 

Mitä useampi lapsi, sen parempi homma, t. Java
(kuvan julkaisuun lupa lapsilta)

4 kk 17 pv

Pentuaikana Java myös aloitti jo 4H-kerhokäynnit ja tutustui lapsiin niin pienistä isompiin. Javan pikkupentuaika oli siis aika hurjaa tuon eroahdistuksen takia, mutta kun siitä selvittiin, on kaikki oikeastaan mennyt todella hyvin <3 Javan kanssa aloitettiin heti ihan pienestä alkaen vapaanaoloharjoitukset ja se totutettiin olemaan irti ja vahtimaan omistajansa askelia. Se ei karkaa ikinä luvatta, mutta käy edelleen pienillä saalistusreissuillaan hajujen tai näköhavaintojen perusteella. Maksimissaan se on tehnyt 50 min jäniksen takaa-ajoreissun, mutta aina se palaa samaan paikkaan, kuin mistä on lähtenyt. Java on oikea luottoyksilö <3

Tähän postaukseen olisi ollut paaaaaaljon kuvia, joitain sellaisiakin, mitkä oli mielessä, mutta en sitten koneen syövereistä löytänytkään.. Tähän loppuun vielä vähän kuvia kasvaneesta, nuoresta Javasta mm. Hämeenkadun Approjen lippujonotuksesta yön yli teltassa Tampereen ammattikorkeakoulun pihassa, koirakaverikuvia, Java mukana kaikessa mitä teen, Java ratsastuslenkillä sekä Java toivottamassa onnea ;-)